ArvoTammela1

Onko mielipidekirjoittajalla mitään vastuuta kirjoituksistaan.

Sote-ja maakuntauudistuksen päätös alkaa olla jo viime metreillä. Se on saanut uudistuksen vastustajat viimeiseen taistoon joka päivä julkisuuteen tuomillaan jo tutuiksi tulleilla arvioilla ja asiantuntijalausunnoilla.

Poliisina työskentelevä ja Keskustan puheenjohtajaksi kovasti pyrkivä Vesa Levonen on laittanut "kovat piippuun" kirjoittamalla lähes päivittäin  sotea vastustavia mielipidekirjoituksiaan, joissa syyllistää estottomasti pääministeri Juha Sipilää ja hallituksen ministereitä  vaikka minkälaisista koplauksista, lehmänkaupoista ja korkeiden virkamiesten painostuksesta. Viimeksi tänään  valtionvarainministeriön korkeinta virkamiestä aivan törkeällä tavalla.

Ihmettelen suuresti, miten poliisina työskentelevä Levonen voi alentua tuollaiseen toimintaan. Tietenkin Levoselle on täysi oikeus mielipiteidensä esittämiselle, mutta joku raja hänelläkin pitäisi olla. Syyllistäessään Hetemäkeä kirjoituksessaan esittämällä tavalla Levosella täytyy olla todennäköinen näyttö kirjoituksensa tueksi. Kyllä hänen poliisina täytyy tietää, mitä hän julkisuudessa lausuu.

Kuten otsikossa kirjoitan, kysyn, onko mielipidekirjoittajalla mitään vastuuta kirjoituksistaan?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Virkamieslain mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hetemäen raporttia ei voi pitää asianmukaisesti tehtynä. Tämän totesi myös maamme eturivin talousasiantuntijoista koostuva talouspolitiikan arviointiryhmä. Tämä on näyttö, jonka perusteella voi syyllistää ennenkaikkea Orpoa ja Sipilää. Virkamiesten pitäisi pystyä toiminaan suoraselkäisesti. http://jukkakleppalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Ongelmallista on pitkälti se, että korkea virkamies on suojassa arvostelulta, koska hänen ei tarvitse alistua asioista keskusteluun, ja koska hänellä on hallituksen luottamus. Koska hallitus ei ole tavallista kohteliasta puhetta kuunnellut, tämän muurin edes osittaiseen murtamiseen tarvittiin räväkämpiä otteita. Talouspolitiikan arviointineuvosto teki sen silkkihansikkain ja Levonen suoraviivaisemmin.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Oliko Sipilä edes lukenut kunnolla Hetemäen "satukirjaa" tai edes keskeisiä asioita, kun sitä kehui? Nyt on ollut kumman hiljaa asiasta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Luin Levosen kirjoituksen. Onhan se tyyliltäään alakanttiin laadittu, mutta eiköhän se mene silti sananvapauden piikkiin.

Kuten hän kirjoittaa, Hetemäen arvion ovat useimmat asiantuntijat todenneet virheelliseksi. Soten kustannusvaikutukset riippuvat niin monesta tekijästä, että varsinkaan säästöjen syntymistä on mahdotonta luotettavasti ennakoida tässä vaihessa. Jo pitkään asiantuntijat ovat arvioineet, että menot lisääntyvät hyvin todennäköisesti ja myös palvelut heikkenevät.

Blogistin vastuullisuus on US:n toimituksen valvonnassa, joten olkaamme rauhallisia. Konsulit valvovat.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen
Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Markku Huusko sivuaa blogistin ja keskustelijan asemaa 7.2.18 esittämäni kysymyksen perusteella http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25055...

"Ihan hyvä kysymys. Journalistin ohjeet koskevat toimitusta, Uuden Suomen käyttöehdot ja keskusteluohje bloggaajia/keskustelijioita.

Journalistin ohjeisiin vuonna 2011 lisätty liite koskee välillisesti myös bloggaajia/keskustelijoita. Tuossa liitteessä sanotaan mm. seuraavasti:

"Toimituksen tulee seurata verkkosivujaan sekä pyrkiä estämään yksityisyyden suojaa ja ihmisarvoa loukkaavien sisältöjen julkaiseminen. Syrjinnän lisäksi ihmisarvoa loukkaavat esimerkiksi väkivaltaan yllyttävät sekä yksilöön tai kansanryhmään kohdistuvat vihaa lietsovat sisällöt".

ja

"Toimituksen tulee viipymättä poistaa sen tietoon tulleet ihmisarvoa ja yksityisyyden suojaa loukkaavat sisällöt".

Journalistin ohjeet: http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/ ".

Itse olen kommentoinut vastausta http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25055...

Mielestäni US:en keskusteluohjeet eräiltä osin ovat tiukemmat blogisteille kuin journalistin ohjeet.

US:n ohje
Valheellisen tai perättömän tiedon levittäminen on kiellettyä.

Journalistin ohje
Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Siis journalistille riittää pelkkä pyrkimys?

Sitten esim. Ylellä on vielä tarkennetut ohjeet journalistin ohjeiden lisäksi. On hyvin mielenkiintoista vertailla näitä kaikkia ohjeita keskenään. Näiden po. ohjeiden käsittely olisi tällä Puheenvuoropalstalla hyvin mielenkiintoista. Mutta alustuksen kirjoittaminen siitä vaatisi paljon työtä.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Tammelaa taitaa ennen kaikkea kiusata se, että Levonen antaa satikutia Sipilälle. Kyllähän Levonen pyrkii perustelemaan kannanottonsa. Lieneekö tuo useinkaan kovin väärässä.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Laitinen, ole huoleti ei minua kiusaa yhtään Levosen kirjoitukset. Eikös sitä sanota, mitä vähemmän on (omaa) tietoa, sitä enemmän huutaa.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Arvo tekee hyvää vaalityötä minulle, antaa sen vain kirjoitella. Puhelimet pirisee ja sähköpostia tulee.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Eipä kait kirjoittajalta voida vaatia enempää vastuuta kuin poliitikoltakaan. Poliitikon vastuunhan tiedämme.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Seuraavissa vaaleissa taas nähdään se vastuun jakautuminen.

Käyttäjän juhanaturpeinen kuva
Juhana Turpeinen

No ainakin blogistin vastuun tulisi olla pienempi kuin virkavastuun. Ja virkavastuun ollessa nykyään olematon niin blogistilta ei voida vaatia mitään. todellisuudessa taitaa tosin olla niin, että blogistit käyttävät enemmän vastuuta kuin virkamiehet.

Mitä tulee Levosen blogiin, niin ainakin siinä on paremmat perustelut kuin mihin Sipilän hallitus on kyennyt. Eihän se toki kerro Levosen parhaudesta, vaan Sipilän ja Kepun peruteluiden jokseenkin täydelisestä puutteesta. Kuten vaikka tämä blogi. Valitusta siitä, että joku kehtaa niitä Sipilän poppoon olemattomia perusteluita ruotia.

Eli summa summarum, blogilta ei voi turhia vaatia ja siksi tällaisetkin itkut menevät läpi.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

"Kotkan poikìi ilman siipii"plagioitu, saa nyt vertaistukea Sosiaalidemokraatti Juhana Turpeiselta en ole kyllä havainnut Keskustalaista vertaistukea ollenkaan.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kiitoksia arvokkaasta tuestanne Seppo Simonen. Teette minulle arvokasta ja ansiokasta vaalityötä yhdessä Arvon kanssa. Haluaa lisää, kiitos.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

..." blogistit käyttävät enemmän vastuuta kuin virkamiehet."

Ehei - olet väärässä. Ovat enemmän vastuussa. Se on eri asia.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Kiitos. Arvohan tekee kaiken aikaa minulle arvokasta vaalityötä, annetaan sen vain kirjoitella kaikessa rauhassa.

Käyttäjän velitakanen kuva
Veli Takanen

Sote-ja maakuntauudistuksen päätös alkaa olla jo viime metreillä. Se on saanut uudistuksen ajajat viimeiseen taistoon joka päivä julkisuuteen tuomillaan jo tutuiksi tulleilla arvioilla ja asiantuntijalausunnoilla.

Entinen liikemies ja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä yhdessä Kokoomuksen Petteri Orpon kanssa on laittanut "kovat piippuun" vaatimalla valtiovasrainministeriön johtavaa virkamiestä laatimaan laskelmia, joissa kehuu estottomasti pääministeri Juha Sipilän ajaman Sote-uudistuksen koplauksien ja lehmänkaupppojen tuovan säästöpotentiaalia.

Ihmettelen suuresti, miten liikemiehenä työskennellyt Sipilä voi alentua tuollaiseen toimintaan. Tietenkin Sipilällä on oikeus pääministerinä mielipiteidensä esittämiselle, mutta joku raja hänelläkin pitäisi olla.

Kuten otsikossa kirjoitetaan, kysyn, onko pääministerillä mitään vastuuta tulevaisuudesta?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Sipilän, jos kenen pitäisi ymmärtää liikemiehenä, mikä on kannattavaa ja mikä ei. Ei näytä sotekuviot olevan selvillä, pystytäänkö kustannuksia hillitsemään yms., kun ei edes vaikutusarvioita pystytä tekemään ja kehui Hetemäen laskelmia, vaikka ne ovat pahemman kerran hatusta vedettyjä, tuskin oli kunnolla edes tutustunut niihin, muusta puhumatta. Pakottaa se osaa. Pakkolait, aktiivimallin sanktiomalli jne. Neuvottelu- ja sopimusyhteiskunta ei sille ole tuttu juttu, kun ei se oikein kuulu hänen keinovalikoimiin.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Kyllä nämä meidän osaavat päättäjät ymmärtää, mikä on kannattavaa mikä ei. Soten ja kikyn seurauksena vakuutuskuoret ja osakesalkut ovat pullistuneen ja pullistuvat edelleen enemmän kuin paljon.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Turpeinen ja Takanen, jos olette saaneet valtakirjat keskustan puoluekokoukseen niin pääsette valitsemaan puolueellemme mieleisen puheenjohtajan. Jos teillä ei valtakirjoja ole, voitte vapaasti kannattaa ketä tahansa missä tahansa.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

On ihan eri asia lausua jotain poliisina tai päätoimittajana, kuin ihmisenä.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Arvo olet oiealla asialla.
Kirjoitan hieman poikkeavasta asiasta.

Miten työ muuttaa luonnetta huomasin kun olin vielä työelämassa niin se osa-alue joka kuului työnkuvaani kummiteli myös sivilissä vapaalla ollessa.
Voi kuvitella että esim. kun vanginvartijan asiakaspiiri on sitä mitä pitää vartioida, vartijan käytös ja mielipiteet muuttuu myös sivilissä kohtaamiaan tavallisia henkilöitä kohtaan oudoksi.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Seppo, Levonen kuvittelee nousseensa jo koko Suomen suvereeniksi johtajaksi, joka erottelee milloin ketäkin. No se hänelle suotakoon, mutta eiköhän mies 8.6. putoa kuvitelmistaan takaisin maan pinnalle ja palaa takaisin päivittäisiin virkatehtäviinsä.
Se minua on kummastuttanut jo pitemmän aikaa, kun Levosen kirjoituksia kehuvat ainoastaan henkilöt, jotka eivät ole keskustan jäseniä. Missä keskustalaiset Levosen kannattajat piileskelevät vai eikö heitä oikeasti olekaan. Ilmeisesti samat henkilöt lähestyvät Levosta puhelimitse ja viestein. Levonen on tietenkin haltioissaan näistä lukuisista yhteydenotoista.

Levonen, onko levy juuttunut kiinni, kun yhtenään kehut minua "suuren suosiosi nostattajaksi". Lopeta, aikuistu jo viimeinkin.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Sydämelliset kiitokset taas Arvolle, kun teet minulle lisää arvokasta vaalityötä.

Erityiskiitokset myös Seppo Simoselle ansiokkaista ja arvokkaista mielipiteistä minun vaalityöni hyväksi.

Risto Koivula

Totuuden saa aina sanoa, varsinkin tieteellisen, ja sen sanomasta estäminen on rikos.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Näitä blogeja lueskellessani, olen monesti tullut ajatelleeksi; mitä ihmeen lisäarvoa antaa puolueen jäsenkirja, ei mielestäni mitään.
Minä arvostan henkilöä, hänen tekojaan ja sanomisiaan, siis ajatuksiaan. Jäsenkirja ei minulle merkitse mitään.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Arvo elää menneessä maailmassa sen suhteen. Hän on lojaali sipilisti, joka haluaisi, että oltaisiin hiljaa. Arvohan ei halua, että Sipilä kaatuu. Arvo lipoo Sipilää kieli ruskeana loppuun saakka ja eikä ymmärrä vielä sittenkään mitä on tapahtunut, kun Sipilä ei enää johdakaan puoluetta ja ole pääministeri.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Tässä tapauksessa lisäarvo on mahdollisuus päästä äänestämään Suomen Keskustan puheenjohtajavaalissa.

SDP kokeili kerran kaikille avointa äänestystä puolueen presidenttiehdokkaasta. Siinä kävi sitten niin kuin kävi.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Pohjola, "jäsenkirja ei minulle merkitse mitään". Sanoa ja tehdä voi ilman jäsenkirjaa, se on itsestään selvä asia.
Puolueen puheenjohtajistoa ja puoluesihteeriä valittaessa jäsenkirja on kuitenkin ehdoton vaatimus.
Ellet ole tiennyt, Vesa Levonen on ilmoittautunut Keskustan puheenjohta-ehdokkaaksi. Puheenjohtaja valitaan Sotkamon puoluekokouksessa 8. - 10.06.2018.

Mielipidekirjoittajien kannatuksella ei ole mitään merkitystä puheenjohtajaa valittaessa.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Ei sitä nyt mitenkään ole voinut olla huomaamatta, että Vesa Levosella on täällä liihotellessaan haavi auki.
Kysymyksenihän koskikin; mitä lisäarvoa henkilölle tuo jonkin puolueen jäsenkirja?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No jokainenhan nyt ymmärtää, että ei Levosta puheenjohtajaksi valita, eduskuntavaalikampanjointiahan nämä jutut on.

Näitä ynnämuita ehdokkaita ilmestyy aina jokaisen puolueen puheenjohtajavaaliin, niillä haetaan näkyvyyttä, ja yritetään saada itseä tunnetuksi.

Aina näitä on nähty, ei mitään uutta, ihan kivaa höttöä, ei muuta.

Toimituksen poiminnat